Esko Kiviranta- Edustajasi Eduskunnassa -

Suomen ero eurosta on realistinen vaihtoehto

(Julkaistu Käytännön Maamies -lehden numerossa 10/2012)

Euroalue ei ole niin sanottu optimaalinen valuutta-alue. Euroalue ei toimi, koska sen jäseninä on kilpailukyvyltään liian eritasoisia maita. Kilpailukyvyn määrää työn tuottavuus. Kilpailukyvyltään heikommat maat velkaantuvat, ja kilpailukyvyltään paremmat maat, kuten Suomi, joutuvat rahoittamaan näitä maita.

Yhteisvaluutta tarkoittaa kiinteää valuuttakurssia euroalueen valtioiden kesken. Yritysten kilpailukykyerot johtavat suuriin, jatkuviin varallisuuden siirtoihin eurovaltioiden välillä, koska tavaroiden ja palvelujen ostot tietenkin keskittyvät halvimpiin tuotteisiin. Kilpailukyvyltään heikommilla mailla ei ole euroalueen sisällä mahdollisuutta korjata tilannetta oman valuutan puuttuessa. Jos näillä mailla olisi omat kelluvat valuutat, niiden kilpailukyky parantuisi valuuttojen arvon heikentyessä markkinoilla. Pääomavirrat kaikkoavat kriisivaltioista, jotka eivät ilman omaa valuuttaa voi tehdä tilanteelle mitään.

Suuret kilpailukykyerot ovat rahaliiton merkittävin ongelma. Tämän asian korjaamiseen ei realistisesti ajatellen ole keinoja näköpiirissä. Euroajan alussa nykyiset kriisivaltiot pääsivät lisäksi liian hyvän luottoluokituksensa ansiosta velkaantumaan pahasti vieläpä samalla korkotasolla kuin hyvin asiansa hoitaneet valtiot.

Takausvastuut, joille ei loppua näy, tulevat valtaosin veronmaksajien maksettavaksi. Ne muuttuvat näin ollen tulonsiirroiksi kriisivaltioille. Käytännössä on kysymys vahvempien maiden yritysten kilpailukyvyllään aikaansaamien varallisuuden siirtojen palauttamisesta valtiotasolla kilpailukyvyltään heikommille maille. Ei yhteisvaluutta voi tietenkään tältä pohjalta järkevästi toimia.

Euroaluetta perustettaessa tehtiin vakaus- ja kasvusopimus, jonka mukaan euroalueen valtioiden budjettialijäämä ei olisi saanut ylittää kolmea prosenttia. Euroalueen yritysten kilpailukykyerojen vuoksi ei edes vakaus- ja kasvusopimuksen millintarkka noudattaminen olisi pelastanut nykyiseltä eurokriisiltä. Tiukempi talouskuri jäsenvaltioille ja kansallisrajat ylittävä yhteinen pankkivalvonta eivät poista euroalueen jäsenvaltioiden kilpailukykyeroja, jotka ovat ratkaiseva syy siihen, ettei yhteisvaluutta voi nykyisellä euroalueella toimia mielekkäällä tavalla. Näin on asian laita ainakin niin kauas kuin silmä siintää.

Syvenevä taloudellinen integraatio, jonka päätepiste on liittovaltio, ei muuttaisi perustilannetta: Suomi ja muut vahvat euromaat joutuisivat edelleen rahoittamaan kilpailukyvyltään heikompia maita. Nykyinen meno jatkuisi siis uudessa muodossa. Nykyisten kriisivaltioiden eli tulevien kriisiosavaltioiden talous jouduttaisiin pitämään pystyssä liittovaltion sisäisenä aluepolitiikkana.

Suomessakin on jo käyty euron hajoamiskeskustelua. On keskusteltu vaihtoehtoisista euron hajoamistavoista. On sanottu, että kriisivaltioiden eroaminen eurosta ratkaisisi yhteisvaluutan ongelmat. Mutta kuka meistä vakavissaan uskoo, että Espanja tai Italia eroaisi tai erotettaisiin eurosta? Ei ylipäänsä ole näköpiirissä, että euroalueen takausvastuista hyötyvät maat eroaisivat eurojärjestelmästä.

Suomen kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi jää näin ollen se, että Suomi, joka brittiläisen talouslehti Financial Timesin kesäkuisen artikkelin mukaan on eurovaltioista taloudeltaan vahvin, eroaa ensimmäisenä eurosta. Näin minimoisimme vahinkomme ja säästäisimme siis paljon rahaa. Eurosta eroaminen ei tietenkään ole mikään ilmoitusasia, vaan edellyttäisi neuvotteluja. Joutuisimme kantamaan jo ottamamme raskaat vastuut.

Usein väitetään, että Suomen kävisi huonosti, jos se eroaisi eurosta. Tähän voi todeta, ettei Ruotsin ja Tanskan talouden ainakaan ole käynyt huonosti, vaikka ne eivät missään vaiheessa ole lähteneet mukaan euroon. Ne ovat edelleen läsnä kaikissa olennaisissa EU:n pöydissä. Eurosta eroaminen ei tekisi suomalaisista vähemmän eurooppalaisia. Suomalaisia katsottaisiin ylöspäin.

Oma käsitykseni on, että pärjäämme euroalueen ulkopuolella hyvin, jos ja kun Suomi jatkaa samanlaista vastuullista talouspolitiikkaa, jota Suomi on harjoittanut koko EU-jäsenyytensä ajan. Oma valuuttamme vastaisi euroa tai olisi hieman sitä vahvempi. Suomi saisi edelleen velkaa nykyisellä korkotasolla, mutta tietenkin velkaantumiseen olisi suhtauduttava pidättyvästi, varsinkin kun meille jäisi runsaasti eurokriisivastuita kannettavaksi. Eurosta eroaminen kuitenkin katkaisisi vastuiden kertymisen ja minimoisi vahingot.

Uusi kansallinen valuuttamme olisi luonnollisesti kelluva eli sen arvo määräytyisi vapaasti markkinoilla, kuten esimerkiksi Ruotsin kruunun. On esitetty, että Suomen oma valuutta olisi altis spekulaatioille ja että korkotaso nousisi korkeaksi 1990-luvun alun tapaan. Valuuttaspekuloinnin uhka on kuitenkin todennäköinen lähinnä tilanteessa, jossa valuutan kurssi on kiinteä, mutta pääomat voivat liikkua rajojen yli vapaasti. Pelko valuuttakurssispekulaatioista periytyy meillä vuosilta 1986-1992, jolloin Suomen Pankki virheellisesti piti syyskuuhun 1992 asti kiinni kiinteästä markan valuuttakurssista nostamalla korot pilviin, vaikka pääomamarkkinat olivat vapautuneet meillä jo elokuussa 1986.

Pienen valtion on pakko pitää "jalat maassa" ja minimoida omat vahinkonsa. Bretton Woods -järjestelmästä erosi ensimmäisenä Länsi-Saksa. Olisiko nyt Suomen aika tehdä johtopäätökset ensimmäisenä?

Kaikki yhteisvaluuttajärjestelyt ovat maailman sivu kaatuneet, jos ne eivät ole perustuneet liittovaltiorakenteeseen. Eurokin voi kaatua, mutta en usko sen kaatuvan Suomen eroon.

- Esko Kiviranta
Varsinais-Suomen vaalipiiri