Esko Kiviranta- Edustajasi Eduskunnassa -

Euroalueen tekohengitys jatkuu - pärjääkö Suomi kisassa?

(Julkaistu Käytännön Maamies -lehden numerossa 11/2015)

Yhä useammat asiantuntijat ovat avautuneet toteamaan, että yhteisvaluutta euro on talouden toimivuudelle suuri ongelma. Viimeksi tämän on teoksessaan "Väärää talouspolitiikkaa" tunnustanut Aalto-yliopiston professorina eläkepäiviään viettävä Sixten Korkman, joka aikanaan suhtautui Suomen euroalueeseen liittymiseen kovastikin myönteisesti. Nyt hän sanoo, etten minä, mutta kun pojat. Hän sanoo vain toteuttaneensa pääministeri Paavo Lipposen hallituksen ja valtiovarainministeriön tahtoa.

Korkman tiettävästi myös tuki 1980-luvun loppupuolen ja 1990-luvun alun vakaan ja vahvan markan politiikkaa. Pitkälti juuri tämä virhelinjaus johti 300 000 ihmisen suurtyöttömyyteen 1990-luvun alkuvuosina. Markka olisi pitänyt päästää kellumaan heti elokuussa 1986 tapahtuneen pääomaliikkeiden vapauttamisen jälkeen. Korkmanin eduksi ja puolustukseksi on sanottava, että hänen kanssaan samaa mieltä olivat lähes kaikki tuon ajan talouspäättäjät ja taloustieteilijät. Taloustieteilijät haluavat yleensä ennen kaikkea sitä, että heidän mielipidettään kysytään yhä uudelleen. Siksi he mielellään vastaavat päättäjille ja medialle sen mukaan kuin olettavat odotusten olevan. Tarina kertoo, että vakaan ja vahvan markan taustahahmo olisi ollut itse tasavallan presidentti Mauno Koivisto, entinen Suomen Pankin pääjohtaja.

1990-luvun alun lamasta selvittiin lähinnä markan voimakkaalla, jopa 35-40 prosentin devalvaatiolla. Syyskuussa 1992 markka lopulta päästettiin kellumaan. Suomea avitti myös Nokia-ilmiö, jollainen kohtaa kansakuntaa keskimäärin kerran 200 vuodessa. Erittäin myönteinen oli myös vuoden 1993 alusta toteutettu uudistus, jossa siirryttiin kerralla pääomatulojen ja yhteisöjen (osakeyhtiöt, osuuskunnat) jopa 60-70 prosentin verokannasta 25 prosentin verokantaan.

Nyt devalvaatiomahdollisuutta ei ole. Euro toki kelluu suhteessa muihin valuuttoihin, kuten Yhdysvaltain dollariin ja jeniin. Euroalueen 19 valtion kesken sen sijaan vallitsee kiinteä valuuttakurssi. Euroalueen valtiot ovat taloudessaan kovin eritahtisia ja tämän vuoksi euroalue ei ole ns. optimaalinen valuutta-alue. Monet euroalueen valtiot tarvitsisivat mahdollisuutta omaan valuuttaan, joka voisi markkinoiden mukaan kelluvana revalvoitua tai devalvoitua. Valuuttakurssin muutos on keskeinen hinnoittelutekijä ja taloudellisen vaihdannan moottori. Euroalueen valtioista Saksa toimii tunnetusti tehokkaimmin ja taloudellisimmin. Yhteisvaluutasta johtuva hintojen helppo vertailtavuus toimii Saksan hyödyksi ja muiden euroalueen valtioiden vahingoksi. Euroalueella Saksan ylijäämää vastaavat muiden valtioiden alijäämät.

Miten Suomi voisi parantaa kilpailukykyään tarvittavan 10-15 %? Sisäisen devalvaation tie on vaikea tie, mutta ainoa mahdollinen, kun omaa rahapolitiikkaa ei enää ole. Työmarkkinaosapuolilla ei toistaiseksi ole ollut halua realiteettien huomioon ottamiseen. Ainoaksi palkansaajajärjestöjen tarjoukseksi on jäänyt palkkojen nollalinja vuonna 2017 ja se, että vientialat määrittäisivät palkankorotusten tason vuonna 2018. Nykyinen yksikkötyökustannusten liian korkea taso on perua vuosien 2008-2009 tuottavuuden nousua suuremmasta ansiotason noususta. Olisi kilpailijamaiden aliarviointia, jos emme tekisi yksikkötyökustannusten alentamiseksi määrätietoisia ja nopeita toimia. Runsaan viiden miljoonan ihmisen kotimarkkinat eivät nosta kansantalouttamme kasvuun, vaikka kuinka elvyttäisimme velaksi. Ainoa mahdollisuus on vientikysynnän lisääminen. Markkinoita on helppoa menettää, mutta vaikeaa vallata takaisin.

Tavoite on selvä: yksikkötyökustannukset on saatava laskemaan. Toinen keskeinen linjaus on julkisen sektorin menojen vähentäminen. Tällä pyritään lisäämään henkilöresurssien käytön tuottavuutta ja estämään jo nyt korkean kokonaisveroasteen nousua yhä korkeammaksi.

Paljon toivoa voi aiheellisesti asettaa paikallisen sopimisen lisäämiseen. Nyt se on sallittua vain järjestäytyneiden työmarkkinaosapuolen kesken työehtosopimusten rajoissa. Jatkossa paikallisen sopimisen mahdollisuutta on tarkoitus laajentaa lainsäädännöllä koskemaan myös järjestäytymättömiä työnantajia.

Selvää on, että yksikkötyökustannusten alentaminen ja julkistalouden laihduttaminen eivät sellaisenaan tuo talouskasvua. Ne ovat kilpailukykyä parantavia, valmistelevia toimia, jotka tulevat kukoistukseensa vasta siinä vaiheessa, kun kysyntä globaaleilla markkinoilla kasvaa niin, että Suomenkin kustannustasolla tuotetut palvelut ja tavarat alkavat käydä kaupaksi.

Euroalueella on euron kriisin johdosta jatkunut vuosien ajan ennennäkemätön korkoelvytys, kun korkotaso on ollut ainakin noin kolme prosenttiyksikköä alle normaalitason. Tämän lisäksi Euroopan keskuspankki EKP on luvannut jatkaa setelirahoituksen luonteista runsastettua rahan tarjontaa ensi vuoden syyskuuhun asti. Joulukuussa selvinnee, lisätäänkö tätä entisestään ja pidennetäänkö sen kestoa. EKP:n rahapolitiikassa on jo vuosia jatkunut ns. epätavanomaisten rahapoliittisten toimien kasvutrendi.

Euroalueen yhteisvastuun rahoittaminen kohtaa vähitellen kasvavaa vastustusta. Keskeiset jäsenvaltiot, Saksa ja Ranska, ovat tämän vuoksi ottaneet jälleen esille EU-veron säätämisen. Tällä keinolla voitaisiin hoitaa nyt sopimukseen perustuva euroalueen yhteisvastuu yhteisestä budjetista. Asiasta on tarkoitus keskustella joulukuun huippukokouksessa. Ehdotus ei tässä vaiheessa saavuttane juuri kannatusta. Suomenkin verotuloista menisi tämän kehityksen myötä lopulta puolet EU:n kassaan ja vain paikallisverot jäisivät jäljelle.

Ratkaisua euron ongelmiin ei ole näköpiirissä. Ei ole myöskään näet todennäköistä, että eurosta luovuttaisiin yhteisellä päätöksellä sen aiheuttamien suurten hyvinvointitappioiden vuoksi. Näin ollen vastedeskin kitkutellaan eteenpäin nykypohjalta.

Varsinais-Suomen vaalipiiri