Esko Kiviranta- Edustajasi Eduskunnassa -

Elintarvikemarkkinalaki voimaan vuoden 2019 alusta

(Julkaistu Käytännön Maamies -lehden numerossa 1/2019)

Elintarvikemarkkinalaki turvaa elintarvikeketjun heikoimmassa asemassa olevan toimijan, maataloustuottajan asemaa. Erityisesti kaupan neuvotteluvoima on ylivoimainen suhteessa elintarvikeketjun muihin kotimaisiin osapuoliin.

Laki pyrkii karsimaan kohtuuttomat sopimusehdot maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupasta. Myös hyvän liiketavan vastaiset tai muutoin sopimattomat menettelyt estetään. Varsinaista markkinavoimien murtamista esim. hinnoittelun osalta jotkut odottavat helmikuun alussa työnsä valmiiksi saavalta selvityshenkilöltä, vuorineuvos Reijo Karhiselta. Taitaa kuitenkin käydä niin, että hinnoittelu jää markkinavoimien armoille myös Karhisen selvityksen jälkeen.

Vahvempi sopijapuoli sanelee

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa 16.11.2018 päivätyssä mietinnössään realistisesti, että kaupan asemaa vahvistavat mahdollisuus tuontiin ja kauppaketjujen omat tuotemerkit, ns. private label –tuotteet. Kaupan ostot tapahtuvat valtaosin teollisuudelta, mutta joitakin tuotteita kauppa ostaa merkittävästi suoraan maataloustuottajilta. Oikeustieteessä on jo pitkään tunnistettu epätasapaino, joka vallitsee sopimussuhteen ns. heikomman osapuolen ja vahvemman osapuolen välillä. Maataloustuottaja on normaalisti heikompi osapuoli niin suhteessa kauppaan kuin myös teollisuuteen.

Kirjallinen muoto oikeusturvan edellytys

Lain mukaan sopimus on laadittava kirjallisesti, jos se koskee maataloustuotteiden toimittamista maataloustuottajalta keskisuurelle tai sitä suuremmalle elintarviketeollisuuden taikka tukku- tai vähittäiskaupan yritykselle. Tästä voidaan poiketa, jos maataloustuottaja ilmoittaa siitä kirjallisesti. Tähän sääntelyyn päädyttiin mm. siksi, ettei maataloustuottaja heikompana osapuolena aina ole uskaltanut vaatia sopimuksesta kirjallista dokumentaatiota. Sopimusrikkomuksen näyttö ilman kirjallista sopimusta on lähes mahdotonta. Oma ongelmansa on sopimuksen monissa tapauksissa epäselväksi jäänyt sisältö. Maksuajasta tarvitaan heikompaa sopijaosapuolta nykyistä paremmin suojaava lainsäädäntö. Perkaamista riittää myös kaupan veloittamissa, perusteettomissa ns. markkinointimaksuissa (nk. kynnysrahat) samoin kuin myymättä jääneiden tuote-erien takaisinostovaatimuksissa.

Elintarvikemarkkinavaltuutetun ansaittava luottamus otteillaan

Elintarvikemarkkinalaissa säädetty elintarvikemarkkinavaltuutetun virka on sijoitettu Ruokavirastoon, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Uuteen virastoon yhdistettiin aikaisempi Maaseutuvirasto (Mavi) ja Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira).

Ensimmäinen elintarvikemarkkinavaltuutetun viran haltija luo pitkälti kyseisen viran julkisen profiilin. Selvää on, että valtuutettu joutuu valitsemaan ensisijaiseksi toimintatavakseen neuvottelutien. Hänen on pyrittävä siihen, että elinkeinonharjoittaja vapaaehtoisesti luopuu lainvastaisesta toimenpiteestä.

Valtuutetun tavanomainen toimintatapa tulee olemaan elintarvikeketjun toimintaan liittyvien suositusten ja lausuntojen antaminen sekä ehdotusten tekeminen. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös tiedottaa elintarvikeketjun toimijoille hyvistä liiketavoista, samoin kuin antaa neuvoja niiden soveltamisessa. Ennen suosituksen antamista hänen on pyydettävä lausuntoa elintarvikeketjun itsesääntelyelimeltä, joka on Keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva elintarvikeketjun kauppatapalautakunta. Valtuutetulla on säännökseen perustuva velvollisuus toimia sellaisissa elintarvikeketjun asioissa, joilla on huomattavaa merkitystä ja joissa yleisimmin esiintyy huomattavia ongelmia.

Viran vaatimukset ja toiminnan puitteet

Elintarvikemarkkinavaltuutetun virkaan valittavalta edellytetään ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa, perehtyneisyyttä viran tehtäväalaan ja käytännössä osoitettua johtamistaitoa. Maan hallitus nimittää valtuutetun enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Valtuutettu saa johdettavakseen oman toimiston, jossa on tarpeellinen määrä esittelijöinä toimivia virkamiehiä ja muuta henkilökuntaa. Nimittämisvalta kuuluu valtuutetulle.

Asian voi saattaa valtuutetun käsiteltäväksi sopimuksen osapuoli ja toimija, johon sopimusehdon käyttö tai sopimuskäytännön soveltaminen kohdistuu tai jonka toimintaa se saattaa vahingoittaa. Myös elinkeinonharjoittajien etujen valvomiseksi toimiva rekisteröity yhdistys, kuten MTK, voi viedä asian elintarvikemarkkinavaltuutetun käsiteltäväksi.

Neuvottelu ja sovinnon edistäminen on ensisijainen toimintatapa. Jos tässä epäonnistutaan, valtuutettu voi turvautua kirjalliseen huomautukseen tai tietyin edellytyksin julkiseen varoitukseen. Tavoitteena on luoda yrityksille julkista painetta toimia vastuullisesti.

Valtuutetun on julkaistava julkista varoitusta koskevat tiedot viipymättä sen jälkeen, kun päätöksestä on ilmoitettu sen kohteena olevalle elinkeinonharjoittajalle ja päätös on lainvoimainen. Julkaisemisesta on käytävä ilmi rikkomisen luonne ja tyyppi sekä rikkomisesta vastuussa oleva elinkeinonharjoittaja. Tiedot on pidettävä valtuutetun internetsivuilla vuoden ajan.

Valtuutettu voi julkaista päätöksen ilman elinkeinonharjoittajan nimeä tai jättää sen julkaisematta, jos julkaiseminen olisi kohtuutonta rikkomuksen vaikutusten vähäisyyden vuoksi.

Valtuutetun kovin keino on oikeus hakea uhkasakolla tehostetun kiellon määräämistä markkinaoikeudelta. Tällöin on kyse asiasta, joka koskee kohtuuttomia sopimusehtoja tai sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

Esko Kiviranta
Kansanedustaja, kesk.

Varsinais-Suomen vaalipiiri