Esko Kiviranta- Edustajasi Eduskunnassa -

EU:n maatalousuudistus yhä hämärän peitossa

(Julkaistu Käytännön Maamies -lehden numerossa 12/2012)

Julkinen keskustelu EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2013 jälkeen muotoutui noin vuosi sitten EU:n komission lainsäädäntöehdotuksiksi. Näiden ympäripyöreiden ja osin sekavien esitysten varassa on edelleen tieto EU:n maatalousuudistuksesta, eikä viljelijän niiden takia kannata yöuniaan menettää.

Uudistus on laaja kokonaisuus, joka koskettaa kaikkia yhteisen maatalouspolitiikan osa-alueita. Euroopan parlamentin asema on olennaisesti vahvistunut Lissabonin sopimuksen myötä. Päätös tulevan politiikan sisällöstä tehdään ensimmäistä kertaa ns. yhteispäätösmenettelyssä (Lissabonin sopimuksen mukaan tavallinen lainsäätämisjärjestys) ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin kesken.

Muutosehdotuksia parlamentissa on tehty yli 7000. Käytännössä käsittely tapahtuu siten, että EU:n puheenjohtajavaltion (tämän vuoden loppuun Kypros, ensi vuonna Irlanti ja Liettua tässä järjestyksessä) johdolla hiotaan kompromissia neuvoston ja parlamentin maatalousvaliokunnan näkemysten välillä. Lopullisen päätöksen uudistuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä tekevät neuvosto ja parlamentti, kumpikin omalta osaltaan.

Todennäköinen lopullisten päätösten tekoajankohta näyttää siirtyvän ensi vuoden kevääseen. Tämän jälkeen Suomi käy EU:n komission kanssa neuvotteluja Etelä-Suomen kansallisten tukien jatkosta.

Rahastokauden 20142020 maatalouspolitiikan rahoituskehykset ovat komission ehdotuksessa varsin ahtaat. Komissio on esittänyt, että yhteisen maatalouspolitiikan määrärahat jäädytetään nimellisesti vuoden 2013 tasolle. Kuluvan marraskuun 22. ja 23. päivinä pidettävässä EU:n huippukokouksessa pyritään päättämään rahoituskehyksistä.

EU:n maatalouspolitiikan uudistusneuvotteluista ja Etelä-Suomen kansallisen 141-tuen jatkoneuvotteluista vastaava ministeri Jari Koskinen joutuu nyt tulikasteeseen. Jo tulotukien jäädyttäminen seitsemäksi vuodeksi johtaa niiden jyrkkään reaaliseen alentumiseen. Se asettaa ainakin Suomessa liian kovat vaatimukset markkinatuottojen nousulle, kun tämän vuoden kaltaiset satovahingot voivat alentaa meillä merkittävästi keskisatoja. Suomessa tulotukien suhteellinen merkitys viljelijän tulonmuodostuksessa on olennaisesti ja pysyvästi suurempi kuin Keski-Euroopassa.

Suomen onkin saatava huomattava korotus luonnonhaittakorvaukseen. Tämä on toteutettava, jos ei muuten, niin kansallisista varoista. Luonnonhaittakorvausta, joka nyt on koko maa huomioon ottaen keskimäärin 250 euroa/ hehtaari, on korotettava vähintään neljänneksellä. Myös 141-tukien jatkosta on huolehdittava. On myös muistettava, että liittymissopimuksen 141 artiklan mukaiset neuvottelut koskevat käytännössä koko Suomen kotieläintaloutta ja tätä kautta myös koko Suomen kasvintuotantoa.

CAP-tuen viherrytystoimenpiteet, joita olisivat viljelyn monipuolistaminen, pysyvien nurmien ylläpito ja tuotannon ulkopuolella oleva ekologinen ala, vievät pohjaa pois nykyisin ympäristötuen toimenpiteistä maksettavalta korvaukselta. Tämä ei saa tapahtua.

Hallituksen viime kevään kehysbudjetti leikkaa maataloustuloa tällä hallitus- ja eduskuntakaudella raaalla tavalla. Suomen koko maataloustulo on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä laskien hallituksen tulotukileikkaukset, yhteensä 71 miljoonaa euroa, ovat noin 10 prosenttia. Onko hallitus aivan viisas, kun se EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen ja kansallisen 141-tuen jatkoneuvottelujen kynnyksellä ilmoitti hallitusohjelman 40 miljoonan euron leikkausten lisäksi leikkaavansa vuonna 2015 maatalouden kansallisia viljelijätukia vielä 31 milj. eurolla? Onko ministeri jo etukäteen luopunut esim. sika- ja siipikarjasektorin kansallisesta tuesta?

Sokerijuurikkaan kansallisen tuen, joka on 350 euroa hehtaarilta, säilyminen on ehdoton edellytys juurikassokerin tuotannon jatkumiselle Suomessa. On myös tärkeää, että kansallisten kiintiöiden järjestelmää, jota komissio ehdottaa jatkettavaksi vain syyskuun 2015 loppuun, jatketaan tässä yhteydessä vähintään vuoden 2020 loppuun.

Tervettä kilpailua luvassa?

Suomessa on Euroopan keskittynein päivittäistavarakauppa, jonka neuvotteluvoima on merkittävä. Kilpailuviraston tuore selvitys osoittaa, että päivittäistavarakauppa hyödyntää ostajavoimaansa useilla kilpailun kannalta kyseenalaisilla tavoilla. Terve kilpailu ei elintarvikeketjussa toimi. Tuottajan osuus maidon, lihan, kananmunien ja leivän kuluttajahinnasta on selvitysten mukaan jatkuvasti pienentynyt. Näiden tuotteiden kuluttajahinta on helppoa jakaa elintarvikeketjun toimijoiden kesken, minkä vuoksi ne ovat tyypillisiä hinnanjakautumislaskelmissa käytettäviä esimerkkituotteita. Sama laskeva kehitys koskee kuitenkin tuottajan osuutta kaikkien elintarvikkeiden kuluttajahinnoista. Hallitukselta odotetaan toimenpiteitä tuottajan aseman parantamiseksi elintarvikeketjussa.

Hallitus on kertonut antavansa oman panoksensa terveen kilpailun edistämiseksi. Se lupaa lisätä kilpailulakiin uuden päivittäistavarakauppaa koskevan pykälän. Sen mukaan päivittäistavarakaupan toimija olisi määräävässä markkina-asemassa päivittäistavarakaupan markkinoilla, jos sen markkinaosuus Suomessa ylittää 30 prosenttia. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön voitaisiin puuttua. Nähtäväksi jää, voidaanko elintarviketeollisuuden neuvotteluasemaa tällaisella lainsäädännöllä parantaa ja jos voidaan, johtaako se siihen, että tuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden elintarvikeketjun hinnanmuodostuksesta. Kauppa on ensi reaktioissaan uhitellut tuonnin kasvulla.

- Esko Kiviranta
Varsinais-Suomen vaalipiiri