Esko Kiviranta- Edustajasi Eduskunnassa -

EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa monta kysymysmerkkiä

(Julkaistu Käytännön maamies-lehden numerossa 3/2011)

EU uudistaa jälleen maatalouspolitiikkaansa vuoden 2014 alusta. EU:n komission 18.11.2010 antama tiedonanto ei vastannut keskeisiin kysymyksiin. Asiakirja ei sisällä esityksiä kokonaisrahoituksesta, jäsenvaltioiden osarahoitusmahdollisuuksista eikä yksittäisten tukimuotojen suuruudesta. Lainsäädäntöehdotuksia odotetaan syksyyn mennessä.

EU:n budjetin painopistealueita ovat perinteisesti olleet maatalous, maaseudun kehittäminen sekä alue- ja rakennepolitiikka. Nämä muodostavat yhdessä lähes 80 prosenttia unionin menoista. Nyt on ilmennyt suuria paineita ohjata EU:n budjettivaroja tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Tärkeänä pidetään myös varojen kohdistamista toimiin, joilla edistetään energia- ja ilmastotavoitteiden toteutumista ja joilla vauhditetaan ekotehokkaaseen ja vähähiiliseen talouteen siirtymistä.

EU:n budjetin rahoituksen tärkein osa on jäsenvaltioiden bruttokansantulon perusteella kannettava maksu, jonka osuus on noin kolme neljäsosaa talousarviosta. Lisäksi jäsenvaltiot maksavat osan arvonlisäverotuloistaan EU:n budjettiin. EU perii myös maataloustuotteiden tuontimaksuja ja tulleja.

EU:n komissio on kaavaillut erityisiä EU-veroja, kuten rahoitusalan EU-veroa sekä EU:lle maksettavaa arvonlisäveroa, energiaveroa ja yritystuloveroa. Nämä eivät kuitenkaan toteutune. Suomi ei ole EU-veroja kannattanut.

EU:n kolme viimeisintä rahoituskehystä on laadittu seitsemäksi vuodeksi. Komissio katsoo nyt, että 10 vuoden kausi saattaisi olla toimivampi kuitenkin niin, että viiden vuoden jälkeen olisi mahdollisuus laajaan väliarvioon. Ehdotuksen toteutuminen voisi lisätä myös maatalouspolitiikan pitkäjänteisyyttä.

CAP-tuen linjaukset raakilevaiheessa

Yhteisen maatalouspolitiikan CAP-tuki (ns. I-pilarin suora tuki) koostuisi EU:n komission yleispiirteiseksi jättämän linjauksen mukaisesti perustuesta, ympäristölisäosasta, luonnonolosuhdelisäosasta ja tuotantosidonnaisesta lisätuesta.

Perustuki olisi nykyisen tilatuen kaltainen siirrettäviin tukioikeuksiin perustuva, tuotannosta irrotettu hehtaariperusteinen tulotuki.

Kysymyksiä sen sijaan herättää ympäristölisäosa, joka olisi pakollisista perustason maatalouteen liittyvistä ympäristötoimenpiteistä maksettava vuotuinen lisäosa. Perustoimia voisivat olla esim. viljelykierto, pysyvät laitumet, kasvipeitteisyyden ylläpitäminen ja ympäristökesannointi. Ympäristölisäosa ei olisi ohjelmaperusteista eikä se edellyttäisi nykyisen ympäristötuen kaltaista pitkäaikaista sitoutumista.

Ympäristölisäosan suhteen nykyiseen ympäristötukeen komissio jättää olennaisilta osin määrittelemättä; miten kyseinen "vihreä tukielementti" rajoittaisi nykyistä maatalouden ympäristötukea lisätoimenpiteineen ja erityisympäristötukineen. Mikä olisi luomutuen tulevaisuus?

Luonnonolosuhdelisä olisi tietyille alueille maksettava LFA-tuen kansallisen lisäosan kaltainen täysin EU-rahoitteinen pinta-alaperusteinen lisätuki, joka täydentäisi LFA-tukea.

Ilahduttavaa on, että komissio säilyttäisi tuotantosidonnaisen lisätuen mahdollisuuden. Tämä olisi jäsenvaltiolle vapaaehtoinen tukimuoto, jota maksettaisiin tietyin selkeästi rajatuin ehdoin (esim. eläinten lukumäärä).

Perustuen saaminen edellyttäisi ns. täydentävien ehtojen noudattamista. Perustukeen liittyisi myös tilakohtainen tukikatto, josta ei kerrota muuta kuin se, että isojen tilojen palkattu työvoima otettaisiin huomioon katon suuruutta määrättäessä.

Komissio esittää myös, että tuet jatkossa kohdennettaisiin nykyistä paremmin aktiiviviljelijöille, mutta sisältö jätetään sanomatta. Pienviljelijöille luotaisiin yksinkertainen, erityinen tukijärjestelmä.

Myös jonkinasteinen tukitasojen tasaus jäsenvaltioiden välillä on suunnitteilla. Suomi on keskikastia, joten me emme tästä kärsine.

Maaseudun kehittäminen

Maaseudun kehittämistä koskevan ns. II-pilarin mukaiset tuet, luonnonhaittakorvaus (LFA) ja maatalouden ympäristötuet komissio säilyttäisi keinovalikoimassa.

Suomelle on tärkeää, että LFA:n ja ympäristötuen nykyiset osarahoitusmahdollisuudet säilytetään. Tällä hetkellä Suomi maksaa maataloudellemme erittäin tärkeästä LFA-tuesta noin 72 % suoraan omasta talousarviosta. Osarahoitusmahdollisuus on tärkeä LFA-tuen jatkuvuuden varmistamiseksi.

Koko Suomen tulee pysyä LFA-tukikelpoisena alueena. Nykyisin LFA-tukea koskee hehtaarikohtainen katto, jonka mukaan LFA-tuki saa olla koko maassa keskimäärin enintään 250 euroa hehtaaria kohden.

EU:n maatalouspolitiikka edellyttää, että LFA-tuki hehtaaria kohden kasvaa etelästä pohjoiseen mentäessä. LFA-tuen hehtaarikohtainen enimmäiskatto on poistettava. Erityisen tärkeää tämä on Etelä-Suomen kannalta, kun otetaan huomioon LFA-tuen kasvamista koskeva vaatimus pohjoista kohti mentäessä.

Selvää on, että Suomen on pidettävä kiinni Etelä-Suomen kansallisesta 141-tuesta, jota koskevat neuvottelut käytäneen Suomen ja EU:n komission välillä sen jälkeen, kun maatalouspolitiikan EU-linjaukset on tehty. Myös 141-tuki on katkolla vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa.

Erityiskysymyksiä

Komission tiedonanto jättää monia avoimia kysymyksiä, joiden vaikutukset voivat Suomen kannalta muodostua merkittäviksi. Esim. sokerialan kiintiöjärjestelmä on päättymässä markkinavuonna 2014/2015. Komission maininnat kiintiöjärjestelmän lopettamisesta ovat uhka alan tuotannon jatkomahdollisuuksille Suomessa.

- Esko Kiviranta

Varsinais-Suomen vaalipiiri